Nörttityttö harrastaa kirjoneulontaa

Minusta tuntuu, että nykyään minä vaan koko ajan opettelen jotain uutta käsityöjuttua: ompelua, pitsin neulomista, palmikoita ja kirjoneuletta. Tähän mennessä siis lähinnä kirjoneuleeseen verrattava asia, jota olen tehnyt, on ollut villasukkien raidat. Nyt sekin asia on korjattu. Ja kaiken lisäksi hyppäsin suoraan ojan yli allikkoon. Seuraa ehkä pitkällinen intro.

Kaikki lähti siitä kun eräänä unettomana yönä mietiskelin kaikkia niitä käsityöprojekteja, joita olen suunnitellut. Yksi niistä on pitkä ja paksu villatakki, johon minulla on ohjekin jo valmiina. Jotenkin ajatus karkasi siihen suuntaan, että pitkän villatakin selkään saisi helposti jonkun mielettömän kuvan neulottua, pitäisi vain keksiä se kuva. Ongelma vaan tietysti oli, että en ole koskaan varsinaisesti tehnyt kirjoneuletta saati sitten suunnitellut mitään kuvioita, joten päätin kokeilla asiaa pienemmässä mittakaavassa. Miten vaikeeta se nyt muka voi olla?

Pienemmäksi mittakaavaksi ajattelin alunperin lapasen selkämystä. Kuvion aihekin oli helppo keksiä, mutta kuvio oli sen verran hankala, että päätin tehdä koetilkun. Sen perusteellahan kuviota on helppo sitten lähteä muokkaamaan. Ensimmäinen yritelmä:

Kuvio oli ensimmäisellä yrittämällä jo ihan tunnistettava, mutta kaipasi vielä muokkausta. Päätin jatkaa tilkkua yhtenä pötkönä, mutta vaihdoin kuvion värin violettiin, että on sitten tuota sinistä riittävästi jäljellä, kun siirryn tekemään varsinaista lapasta.

Siinä vaiheessa sitten, kun olin saanut toisenkin yritelmän valmiiksi, Puuhanalle keksi, että voisin tehdä tilkusta patalapun meidän pikkuruisille padoillemme. Ajatus oli vallan mainio, ja päätin sen toteuttaa. Mutta perhana, nyt sitten meillä on patalappu, jossa kuvio on toisella puolella väärän värinen.

No ei se mitään. Siitä se ajatus sitten lähti:

Vielä viime metreillä Puuhanalle keksi toisen hienon ajatuksen. Pohjavärinä käyttämäni ruskea alkoi viimeistä patalappua tehdessäni loppua, joten Puuhanalle ehdotti, että tekisin toisen puolen käänteisin värein:

Vähänkö siistiä? Tämänkin jos olisi keksinyt vähän aiemmin, niin olisi tullut kaikista lapuista vieläkin hienompia.

Oliko se sitten vaikeaa? Oli ja ei. Kuviot oli suurimmaksi osaksi aika helppo suunnitella, mutta varsinaisessa neulomisessa tuli vastaan asioita, joita en kokemattomana kirjoneulojana osannut ottaa huomioon. Tuosta yhteiskuvastakin huomaa, miten oikean alakulman kirja vetää keskeltä aika kireälle. Putosin siis siinä sudenkuoppaan, kun en tajunnut, että langanjuoksuihin pitää oikeasti jättää kunnolla löysää. Toisaalta juuri tuossa kuviossa kireys tuo hauskasti kirjan tekstuuria esiin, sivut erottuvat kansista.

Onko joku nyt hukassa siitä, mitä hittoja nämä kuviot ovat? Kaikki ovat olevinaan Arkham Horror -pelistä tuttuja symboleita. Yhteiskuvassa järjestyksessä ylävasemmalta: injury, skill, elder sign (näköjään tullut tuo väärän värinen puoli kuvaan), common item, madness ja spell. Joukosta puuttuu vielä unique item, jossa olisi punainen elder sign. Nörttijuttuja siis nämä.

 AH-patalappujen tekniset tiedot:

Lanka jälleen 7 veljestä, koska sitä nyt sattui olemaan kätevästi käsillä.
Puikot 3,5.
Koko 30 silmukkaa x 30 kerrosta. Kuvioiden leveys maksimissaan 20 silmukkaa, koska suunnittelin ne kaikki oman peruslapaseni selkämykseen sopiviksi. Saa nähdä, vieläkö intoudun niitä lapasia tekemään. Madness-lapaset voisivat kyllä olla aika päheet.

Huivei

Jaahas, nyt on ikkunat pesty ja kevään ensimmäiset ulkopyykit kuivatettu. Olisikohan sitä aika taas bloggailla?

Edellisellä kerralla taisin lupailla, että varastossa olisi vielä huivipäivitys. Tehdäänpä se nyt, kun edelleen kaikki työt ovat keskeneräisiä.

Esittelen tässä nyt kolme huivituotostani:

 Ensimmäisenä listalla on näistä tuotoksista vanhin eli ns. Moebius-huivi. En ollut aikanaan hirveän vakuuttunut tuollaisista ympyrähuiveista saati sitten sellaisista, joissa päät vielä pitää yhdistää niin, että huiviin tulee kierre. Sitten eräänä talvi-iltana joskus reilu vuosi sitten eräs Puuhanallen ystävä kävi silloisine tyttöystävineen meillä kylässä. Tämä tyttöystävä sitten alkoi kertoa Moebius-huivista, johon tarvitaan pyöröpuikot, joissa on huisin pitkä kaapeli, johon pitää opetella uusi tapa luoda silmukoita ja joka tehdään suljettuna neuleena, mutta siihen tulee kuitenkin kierre. Sanotaan nyt vaikka niin, että minun pääni hajosi. Se oli pakko opetella. Lopputulos on yllä, lankana Novitan Silmu, jota siinä on kolmea eri sävyä. Ja muuten, tämä oli aivan mielettömän helppo tehdä, vaikka ensimmäinen yritelmäni olikin turhan leveä. Tässä on hyvä (englanninkielinen) video, jossa silmukoiden luominen opetetaan. Sen jälkeen saakin huivin aikaiseksi jo pelkästään oikeaa neulomalla, mutta toki mielikuvitustakin voi käyttää.

Seuraava huivi onkin oma häähuivini. Siihen idea lähti, kun Pikkulaku oli tekemässä hääpukuani. Talvihäihin oli tulossa olkaimeton puku, jossa oli punaisia yksityiskohtia. Halusin jotain lämmikettä harteilleni, joten luonnollisesti päätin tehdä itselleni iiison huivin. Löysin ihania neulottujen pitsihuvien malleja, mutta siinä vaiheessa en ollut yhtään luottavainen, että osaisin moisen tehdä. Siksi malliksi valikoituikin Mönstervirkad sjal Virka vackert -kirjasta. Vielä silloin olin huomattavasti vähemmän innostunut virkkaamisesta kuin neulomisesta, mutta malli oli sen verran helppo, että uskoin saavani jotain aikaiseksi. Ensin vaan piti opetella ruotsinkielistä virkkaustermistöä...

Puuhanallen ehdotuksesta huivista tuli punainen:

Siitä tuli aika hemmetin makea, vaikka itse sanonkin. Lankana Red Heart Soft Mohair.

Tuorein huiviprojektini on erään ystäväni pienelle tyttärelle tekemäni kukkahuivi:

Ajatuksena oli tehdä tuo neidille kolmivuotissynttärilahjaksi, ja huivi valmistuikin suurin piirtein oikeaan aikaan, mutta ei se vain ei ole vielä reilu kuukausi syntymäpäivän jälkeen löytänyt tietään oikealle omistajalleen. Ehkäpä se tässä vielä lähiaikoina. Malli on kuitenkin siitä samaisesta Virka vackert -kirjasta, jossa se on saanut nimekseen Sjal av blommor. Jonkin verran tosin muokkasin mallia, lähinnä tein kukista yksivärisiä ja reunaan virkkasin vain kerroksen ketjusilmukoita. Lankana tuttu Seitsemän veljestä, yksi veljes tosin jäi puuttumaan, koska liinassa on värejä vain kuusi.

Voihan vetoketju ja ajatusvirhe

Kävin eilen vihdoin ostamassa vetoketjun edellisen julkaisuni hamoseen. Nyt sitten pidin hetken aikaa taukoa töistä ja kävin mallailemassa vetoketjua hameeseen. Kappas kehveliä, olen ostanut liian pitkän vetskarin. Tai oikeammin, vetskari on kyllä oikean mittainen, olen vain tehnyt hametta kootessa ajatusvirheen. Olen siis vahingossa laskenut saumanvarat mukaan vetoketjun mittaan. Yhtään ei ketuta. No, oikeestaan vähän huvittaa. :D Mitään ei voi ilmeisesti tehdä mokailematta.

Ensimmäisen viikon jälkeen blogipäivittely on ehtinyt jo hidastua. Tähän on syynä työt ja se, että edes jollain tapaa tuoreet ja valmiit työt alkavat loppua. Vielä olisi yksi huiviesittely varastossa, kunhan ehtisin sen kirjoittaa. Myöhemmin on sitten luvassa patalappuja, pitsihuivia ja hamepäivitystä ainakin. Malttakaa mielenne.

Paita, jonka yksikään sauma ei kestä lähempää tarkastelua ynnä muita ompeluksia

Uusin lisä käsityövillityksessäni on ompelu. Menimme tässä pari kuukautta sitten Puuhanallen kanssa naimisiin, ja jossain vaiheessa päätin, että jos saamme sopivasti rahaa häälahjaksi, ostan ompelukoneen. Niin sitten kävi, että pian häiden jälkeen kävin lähimarketista hakemassa kaupan halvimman Singerin. Toki rahaa olisi ollut kalliimpaankin, mutta olen aika nuuka.

 Lähinnä halusin ompelukoneen, ettei aina tarvitsisi matkustaa äidin hoteisiin, kun ostan uudet housut. Olen siis sen verran pätkä, että housut pitää aina lyhentää. Toki ompelukoneen omistaminen avaa lisää harrastusmahdollisuuksia. Nykyään on muuten tosi kivaa käydä tonkimassa Eurokankaan palalaareja! Ja niiden ansiosta olenkin päässyt vähän vaateompelun makuun, tosin ihan ensimmäinen vaatteeni ei ollut ehkä elämäni suurin onnistuminen. Viittaan siis otsikon paitaan.

Olin siis jokin aika sitten jo ostanut kirjaston poistomyynnistä pari käsityölehteä, joista toisesta olin jo sillä silmällä vilkuillut paria helpoksi mainittua ohjetta. Toinen oli kiva kesäpaita ja toinen semmoinen kiva hame. Toisella kaupunkireissulla sitten löysin palalaarista kankaat niitä varten.

Pitäisiköhän tässä vaiheessa muuten mainita, että viimeksi olen ommellut vaatteita yläasteella?

Niin, ensimmäisenä päätin sitten tehdä sen kivan kesäpaidan, joka ohjeen mukaan valmistuisi vaikka yhdessä illassa. Paitsi minulla meni sen tekemiseen viikko, jonka aikana ratkoja lauloi monta kertaa. Yksi iso syy ongelmiini oli tietenkin se, että olen aika kokematon ompelija. Toinen iso syy oli se, että se kiva palakangas oli viskoosia, jonka totesin aika pian olevan helvetillistä käsiteltävää. Sitä kangasta vielä jäi runsaasti jäljelle, mutta saattaa olla etten ihan vähään aikaan siihen koske. Niin tässä on se paita:

Kyllä se ihan paidalta näyttää, ja lopulta sain siitä sopivan kokoisenkin (niin siis koonkin kanssa oli vähän säätämistä...), mutta kuten sanottua, lähempää tarkastelua se ei kestä.


Tänään sitten, sen sijaan että olisin pessyt ikkunoita, päätin ruveta hameen kimppuun. Tällä kertaa prossessi oli paljon helpompi, mutta nyt käsittelyssä olikin puuvillakangas.

Kuten kuvasta näkyy, en vielä saanut hametta ihan valmiiksi asti. Helmaa ei ole päärmätty vielä, koska ajattelin koristella sen pitsillä. Ja jotta homma ei menisi liian helpoksi, ajattelin tehdä pitsin itse, kunhan löydän sopivan reunapitsimallin. Lisäksi hameeseen pitäisi vielä hommata vetoketju.

Niin, ja tuo kuvien pöytäliina oli ihan ensimmäisiä ompeluksiani uudella koneellani.

Virkkaamisia

Edellisessä julkaisussani näkyi virkkaamani pikkuliina käytössä. Tässä se on nyt kokonaisuudessaan:

Innostuin sydäntalvella virkkaamaan ja päädyin omaksi yllätyksekseni virkkaamaan pöytäliinoja (tähän mennessä siis nämä kaksi, jotka nyt esittelen). Olen aina pitänyt virkattuja pitsiliinoja vähän mummomaisina ja tylsinä, varsinkin kun ne ovat yleensä sitä samaa valkoista. Halusin kuitenkin tehdä jotain uutta ja totesin virkkausopuksia tutkailtuani, että mummomaiset liinat vaikuttavat kaikista mielenkiintoisimmilta virkattavilta.

Hauska juttu muuten: Lainasin kirjastosta neljä virkkausopusta, joista kahta tuoreempaa selaillessani olin kuolla tylsyyteen: ruutuja, ruutuja, ruutuja, joilla tehdään "tosi kivoja kuvioita". Kahdessa vanhemmassa malleissa oli jo mielenkiintoa ja paikoitellen jopa haastetta.

 Ensin pitää kokeilla pienellä, joten tein tuon yllä olevan pikkuliinan. Nyt pitäisi tietenkin antaa yksityiskohtia. Lankana on jämät vanhasta Novitan Puro Batikista, koukkuna varmaan käytin 2,5 mm:n koukkua ja malli on nimeltään Auringonkehrä. Tekijänoikeudellisesti tämä on tietenkin väärin, mutta ohjeskannauksiini ei ole tarttunut lähdeopuksen nimeä, enkä sitä tietenkään myöskään muista. Ehkä minä löydän sen vielä uudestaan kirjastosta.

Seuraavana vuorossa oli kaitaliina uuden lipaston päälle. Okei, tuokin oli melkein sitä parjaamaani ruutukaavaa, mutta ei ihan niin pahasti. Lankana oli Puppets Lyric ja koukkuna tuo samainen 2,5 mm. Ohje on samaisesta toistaiseksi nimettömästä opuksesta, jossa se on nimetty simppelisti vihreäksi kaitaliinaksi. Jostain syystä minun nirkkoreunani näyttää erilaiselta kuin ohjeessa... Lisäksi minulla reuna vetää ruttuun, koska en ole vielä löytänyt syytä, miksi vaivautuisin pingottamaan tuotoksiani. Ehkä syy löytyy sitten, kun saan pitsihuivini neulottua.

Tuota vihreää lankaa jäi minulle vielä puolisentoista kerää jäljelle. Mitähän siitä tekisi?

Kahden kerroksen jälkeen...

...uudet kepukat tuntuvat toimivilta. Jee!

Jotta homma ei menisi ihan pelkäksi puikotteluksi, tässä kuva meidän kukkivasta chilipuskasta, jonka alla on vastikään virkkaamani pikkuliina:

Puikkoasiaa

Eilen mainitsemani bambupuikot tuntuivat herättävän kiinnostusta, joten ajattelin kirjoittaa oman päivityksen puikoista, kun olen itsekin viime aikoina vähän asiaa pohtinut.

Minä, kuten varmaan moni muukin, olen tottunut käyttämään neuloessa metallipuikkoja, ja kyllähän ne ovat kestäviä ja hyviä. Monet vielä tykkäävät siitä kilkatuksesta.

Minä en ole loppujen lopuksi kovin kauaa harrastanut neulomista, muutaman vuoden vain, ja tunnen edelleenkin vasta opettelevani asioita. Harrastus lähti aikanaan siitä, kun melkein hetken mielijohteesta ostin entiseltä työpaikaltani halvat sukkapuikot, joilla päätin opetella neulomisen uudestaan. Samaisia sukkapuikkoja käytin aina tuohon eilen esittelemääni sukkaprojektiin asti. Käsialani on melko tiukkaa, joten saan monesti työntää puikkoa ihan tosissaan, että se liikkuisi työssä. Asia vaan hankaloituu, kun käteni hikoavat ja sitten kun ne perhanan halpispuikot on niin terävät. Tästä syystä päätin vihdoin hankkia uudet puikot ja ihan mielenkiinnosta päädyin bambupuikkoihin. Kuten elien totesin, olin tyytyväinen ostokseen. Neule tuntui liikkuvan puikolla jouhevammin, eikä etusormi todellakaan kipeytynyt sillä tavalla kuin aiemmin.

Täydellisesti omistautunutta bambupuikkofania minusta ei kuitenkaan tullut. Bambu tuntuu nykyään olevan jonkinlainen muotimateriaali, siihen törmää aina ties missä. Minulle on myös syntynyt kuva, että sitä markkinoitaisiin jotenkin ekologisena materiaalina. Toki, onhan se nopeasti uusiutuvaa, mutta muuten en ole täysin vakuuttunut ekologisuusimagosta. Aasialaisena bambu ei kuitenkaan ole ihan lähituote, ja minulle ainakin herää kysymys, että miten nuo bambutuotteet tuotetaan. Pitäisi ehkä tutkailla asiaa.

Aloinkin miettiä, tehdäänkö puikkoja myös muista luonnonmateriaaleista. Onko bambulle vaihtoehtoa? On. Löysin netistä ainakin ruusu-, eeben- ja surinapuisia puikkoja, aika eksoottisia siis, mutta löytyypä noita koivuisiakin. Minua nuo eksoottisemmat puulajit arveluttavat melkein yhtälailla kuin bambukin. Vihreä vyyhti toki kertoo, että heidän puikkoihinsa ei ruusu- tai eebenpuita kaadeta vartavasten, mutta onko siinä koko totuus? Pitäisi tutkailla. Enkä minä voi taata sen koivunkaan eettisyyttä, vaikka se tuntuu pelkän tuttuutensa takia ehkä vastuullisemmalta vaihtoehdolta. Olen laiska, esitän kysymyksiä, mutta en paneudu etsimään vastauksia. :D Kuitenkin, vaihtoehtoja on.

Mutta noista koivuisista puheen ollen, postilaatikkoon tupsahti juuri kolme paria koivuisia pyöröpuikkoja. Viime viikolla päätin ruveta opettelemaan pitsihuivin neulomista, mutta siinäkin tuli tenkkapoo puikkojen kanssa. Minulta kyllä löytyy sukkapuikkojeni lisäksi eri kokoisia ja mallisia metallipuikkoja aikamoinen liuta, mutta mikään kokeilemistani puikoista ei tuntunut oikein soveltuvan pitsin neulomiseen. Puikot tuntuivat samaan aikaan liian liukkailta ja liian nihkeiltä ja tällä kertaa kärjet tuntuivat liian tylpiltä. Neulominen tuntui aivan mahdottomalta, kun piti koko ajan taistella, että saisi puikon läpi molemmista yhteen neulottavista silmukoista. Liian tiukkaa, liian tylppää, liian liukasta. Tulinkin bambukokemukseni perusteella siihen tulokseen, että puiset puikot todennäköisesti soveltuisivat paremmin pitsin neulomiseen. Tällä kertaa päädyin sitten tilaamaan koivuisia puikkoja. Pian nähdään, olinko oikeassa.

Olen nyt räntännyt noista puupuikoista ja haukkunut metallipuikkoja, mutta tässä ei ole koko totuus. Metallipuikot ovat hyviä. Suurin osa puikoistani on metallisia, saattaapa olla joku muovinenkin. Niillä on ollut hyvä neuloa pipoa ja villapaitaa sun muuta. Tuo minun halpis sukkapuikkosettini vaan on ollut huono ja pitsin tekemiseen minun metallipuikkoni taas tuntuivat todella turhauttavilta, joten päätin kokeilla muita materiaaleja. Ensimmäistä kertaa minun käsityöharrastusurallani neulomisesta on tullut välineurheilua. :D

Terve!

Minua on viime aikoina vaivannut hirvittävä käsityöinnostus ja pitäähän niitä kötöstyksiä päästä esittelemään mahdollisimman julkisesti. Ja hei, eikös kaikilla itseään kunnioittavilla kästyöimmeisillä ole oma kästyöploki?

Aloitan kohtuu lyhyesti ja esittelen aivan tuoreimman tuotokseni eli Puuhanallen porkkananaamasukat:

Eli ideahan lähti siitä, kun tein erästä useamman värin työtä (joka ehkä myös esitellään vielä täällä), jossa oli mukana myös sininen ja oranssi, nykyelokuvan muotivärit. Puuhis jotain tuosta porkkananaamatrendistä mainitsi, mistä sitten keksin tehdä herralle sini-oranssit sukat. Sovittiin vieläpä, että ovat sitten Puuhiksen tämän vuoden synttärilahja, joka nyt sitten valmistui hieman etuajassa.

Malli on ihan ite keksitty, ja lanka hyvin perinteistä Seiska veikkaa. Kuten kuvasta huomaa, käsialani ei (edelleenkään) ole välttämättä kauhean tasainen, mutta ajattelen asian niin, että onpahan itse tehdyn näköistä. Näitä tehdessä myös tuskastuin lopullisesti elämäni ensimmäisiin omiin sukkapuikkoihini (halvat Litukan metallipuikot, jotka hajottavat etusormen) ja kävin ostamassa bambupuikot. Olin tyytyväinen valintaani. Mukava on bambukepeillä kutoa sukkaa. Ainoa havaitsemani huono puoli on se, että pelkään jättäväni puikot sohvalle niin, että myöhemmin joku istuu päälle, jolloin kuuluu semmoinen miellyttävä raks.

Tästä se alkaa. Katsotaan, jaksanko päivitellä.