Isoäidinneliöitä sohvan peitoksi

Hiljaisen käsityövuoden viimeinen päivä ja viimeinen käsityö (joka tosin valmistui jo pari kolme viikkoa sitten).

Toinen meidän nahkasohvista meni rikki jo joskus viime vuonna. Nuukia kun olemme, emme suinkaan ensimmäisenä ruvenneet suunnittelemaan uuden sovakaluston hankkimista vaan minä päätin ruveta peittelemään reikää.

Samalla halusin myös päästä loputtoman tuntuisesta seiska veikka -varastostani eroon, joten aloin väkertää isoäidinneliöitä. Tammikuussa neliöt ja hahmotelma peitosta olivat jo valmiina, minkä jälkeen alkoi pitkään kestänyt kasausprojekti.

Nyt loppuvuodesta alkoi tuntua siltä, että tämä projekti on saatava päätökseen, että voi syventyä muihin käsityöprojekteihin.

No, tämän projektin sain päätökseen, mutta näyttää siltä, että muihin projekteihin ei ihan heti syvennytäkään. Olin jo niin haaveillut, että viimeisen raskauskuukauden aikana väkertäisin vielä pikkuisen villanutun, mutta kädet päättivät joulun alla ruveta lakkoon. Ilmeisesti raskaudesta johtuva turvotus, jota minulla ei pitkään edes tuntunut olevan, paitsi tekee sormista nakit myös puuduttaa vähintään keski- ja etusormen sekä peukalon. Näillä käsillä siis neuloisi ehkä kerroksen kerrallaan, minkä jälkeen pitäisi taas yrittää palauttaa tuntoa sormiin. Tämän kirjoittamisen kanssakin tuntuu olevan vähän niin ja näin. Harmillinen vaiva, josta johtuen uusia käsitöitä ja niistä kertovia julkaisuja ei ole nyt hetkeen luvassa.

Hyvää uutta vuotta kuitenkin kaikille!

Farkut (ja muut tekstiilit) kiertoon osa 6: Neliöliina

Jatketaan edelleen vauva-aiheilla, siltä alueelta kun tuntuu löytyvän käsityöpuuhastelua.

Olen jo pitemmän aikaa miettinyt, että kantoliina voi olla ihan kätsy vaihtoehto mini-ihmisen kanssa kulkemiseen. Omalla kohdalla kuvittelisin, että ainakin toisessa mummolassa kyläily sujuu huomattavasti helpommin kuin vaunujen kanssa. Tulinkin sitten lainanneeksi kirjastosta aihetta käsittelevän kirjan, jossa tutustuin itselleni ennestään tuntemattomaan liinatyyppiin eli neliöliinaan. Siitä sanottiin vielä, että se on aika simppeli tehdä itse ja että siinä tarvitaan jämäkkää kangasta, kuten  vaikkapa farkkua. Lupaus ehtymättömien farkkuvarastojen vähentämisestä tietenkin houkutteli kokeilemaan.

Kieltämättä tähän tuotokseen kului enemmän lakanakangasta kuin farkkua, mutta ei se haittaa, koska kyseinen pussilakanakin oli peräisin kierrätyskangaspinosta.

Huh, näyttääpä se ruttuiselta! On se kyllä silitetty. :D

Homma toimi siis niin, että ratkoin Puuhanallen vanhoista farkuista toisen linkan saumasta auki ja leikkasin siitä noin 46x46 cm neliön. Ratkoin vielä samoista farkuista takataskut ja ompelin ne kiinni neliöön. Lisäksi leikkasin pussilakanasta neljä 17 cm leveää suikaletta (tai yksi oli 16 cm, koska se oli jo toisesta sivusta ommeltu kiinni) ja vuorikankaaksi vielä farkun kanssa saman kokoisen neliön. Ompelin kolmesta lakanasuikaleesta nurjalta puolelta pussukat, jotka sitten käänsin oikein päin. Kolmannen suikaleen avonaisen suun ompelin sitten vielä siististi kiinni. Neljännen suikaleen totesin aika äkkiä ylimääräiseksi.

Kaksi suikaleista ompelin avonaisista päistään farkkuneliön ylänurkkiin kiinni. (Taisin kyllä ne suut ensin siksakata umpeen.) Sitten ompelin farkun takapuolelle vuorikankaan ja lopuksi vielä kolmannen suikaleen neliön alareunaan. Ja siinäpä se sitten olikin!

Kuvallista kantomallinnusta en nyt tähän julkaisuun saanut, kannettava kun on vielä mahassa ja tyynykin asettui liinaan vähän pöljästi. Teoriassa laitos kuitenkin vaikuttaa ihan toimivalta, käytännön toimivuus paljastuu sitten muutaman kuukauden kuluttua.

Mikään asiantuntijahan minä en näiden neliöliinojen kanssa ole, ja tämäkin yksilö on oma sovelmani useammasta eri lähteestä. Neliöliinoja kun lopulta on aika monen mallisia. En siis todellakaan mene takuuseen tämän mallin toimivuudesta. Ehkä palaan asiaan, kun liina on testattu käytännössä. Sitten tiedän paremmin, tuliko sutta vai sekundaa.

Vauvalle säärystimet tai "reisistimet"

Päätin sitten tehdä vauvalle ehkä mahdollisimman tarpeettoman asusteen. Hurahdin nyt kuitenkin loppukesästä lukemaan Lähiömutsi-blogia, ja siellä oli sitten reisistimien eli lapsen pitkien säärystinten ohje. Mietin, että tuossa voisi olla helppo ja nopea työ, jolla herätellä uinuvaa kutomisintoa. Siltä kannalta tuo itse asiassa oli aika hyvä työ, koska into näperrellä tosiaan heräsi, vaikka juuri nyt se on keskittynyt enemmänkin virkkaamiseen kuin kutomiseen. Ei siis harmita, että tein, vaikka turhakkeet ovatkin.

Tein siis tuon Lähiömutsin ohjeen mukaan, mitä nyt tein resoreihin 19 kerrosta 16 sijaan. Siinä nyt vaan kävi niin. Samaten keskellä oleva raita on 19-kerroksinen. Puikot oli kokoa 2,5 mm, koska ne sopivat lankaan paremmin. Lankana käytin kesällä kirpparilta löytämääni Dropsin Fabelia. Ostin muuten myös kerroslaskurin, se oli aika kätevä.

Nyt joku voi ehkä kuvitella arvaavansa jälkikasvun sukupuolen, koska työssä on käytetty epämääräistä vähän marjapuuronpunervaa lankaa. Arvauksella on tietty 50 prosentin mahdollisuus osua oikeaan, mutta valkkasin langat vain, koska ne olivat työhön aika sopivat. Sukupuolesta minulla ei ole vielä hajuakaan.

Kestoliivinsuojat

Näin uutta perheenjäsentä odotellessa joutuu tutustumaan monenlaisiin uusiin asioihin ja ekohippeilynkin mahdollisuudet laajenevat. Ensimmäisenä ekohippirintamalla ompelupöydälle päätyivät kestoliivinsuojat, nuo monen tuoreen äidin apurit, joiden olemassaolosta olin muutama kuukausi sitten hädin tuskin edes tietoinen. Faktahan nimittäin on se, että useimmilla imettävillä naisilla tisseistä tihkuu maitoa muulloinkin kuin mukulan ruoka-aikaan. Rintsikoissa on siis hyvä käyttää suojia, jos ei erityisemmin mieli kulkea kylillä liivit ja paita märkinä.

Liivinsuojia on tietysti saatavilla kertakäyttöisinä, kuten niin monia muitakin hygieniatuotteita nykyään. Sitten on olemassa kestoversioita, joita voi joko ostaa tai sitten väkertää itse. Minunlaiseni nuukailija näki tietenkin tässä tilaisuuden säästää ja samalla kuluttaa puhki kulutettujen vaatteiden varantoja, joten tietenkin päätin lähteä tee-se-itse-linjalle.

Netin syövereitä selatessani kävi selväksi, että monet käyttävät kestoliivinsuojissaan kaikenlaisia hifistelykankaita. On mikrokuitua, fleeceä, bambukankaita, merinovillaa ja ties mitä. Sellaisia varten minun olisi pitänyt lähteä kauppaan, mutta minun tavoitteeni kuitenkin käyttää mahdollisimman pitkälle materiaaleja, joita minulta löytyy jo varastoista. Mieluiten niitä rikkinäisiä vaatteita, joista on kertynyt kierrätyskangaspino. No okei, PUL-kangasta oli käytävä ostamassa, koska halusin kuitenkin, ettei kosteus pääse liivinsuojista läpi.

Homma meni siis niin, että ostin 20 cm palan PULia, josta leikkelin 10 senttiä halkaisijaltaan olevia rinkuloita, niitä tuli 30 kpl. Sitten otin kestosideprojektista jäljelle jääneen yöpaidan loput, josta leikkelin saman määrän rinkuloita, minkä jälkeen vielä leikkasin imuosiksi Puuhanallen vanhan, vähän paksumman puuvillaisen t-paidan. Noita imuosarinkuloita tein 60 kpl, mihin ei ihan tuo yksi t-paita riittänyt, vaan loput leikkelin Puuhanallen vanhoista collegehousuista. Tässä vaiheessa aloin kuitenkin epäillä peruspuuvillan imukykyä ja päätin tuhota lisäimukerrokseksi vielä yhden kulahtaneen käsipyyhkeen. Leikkuu-urakka oli melkoinen!

Pinkka oli jo hyvän kokoinen, vaikka vielä oli froteepyyhe leikkaamatta.

Sitten ei tarvinnutkaan muuta kuin kasata suojat ja ommella. Kankaat tietysti järjesteltiin niin, että uloimmaksi tuli PUL, väliin imukerrokset ja sisäpinnalle ohut yöpaitapuuvilla.

Rinkuloiden reunoissa oli vielä siistittävää, joten en ommellut aivan reunoja myöten. Ompelun jälkeen vaan sitten saksin reunoista ylimääräiset pois. Tässä kohtaa ois saumuri ollut aika kätevä, jos sellaisen sattuisi omistamaan. Suojien lopulliseksi halkaisijaksi tuli n. 8 - 9 senttiä.

Käsipyyhe ei muuten riittänyt ihan kaikkiin suojiin, joten kolme paria jäi ilman froteekerrosta. Pääsenpähän sitten toteamaan ihan käytännössä, että oliko froteekerros tarpeellinen vai ei. Odotan muutenkin ihan mielenkiinnolla, miten nämä kierrätyskankaiset suojat pelittävät. Mistä sitä tietää, jos vielä tulen siihen tulokseen, että olisi pitänyt sijoittaa niihin hifistelykankaisiin? Ja mistä sitä vielä tietää, tulevatko nämä edes tarpeeseen? Eihän se kaikilta imetys onnistu.

Kestovaippoja en muuten meinaa vielä ruveta väkertämään, joten siitä ei ole juttua ihan vähään aikaan tulossa. Ajattelin meinaan olla sen verran realisti, että testaillaan ensin kirpparivaipoilla, jaksaako vaippapyykkiruljanssia ylipäänsä pyörittää.

Lovejoy-villatakki, ainakin melkein

Aikaa siihen kului puolitoista vuotta. Hermoja se vei alkuun suuret määrät. Virheiden laskemiseen tarvitaan sormien lisäksi varpaat ja riittäneekö sekään vielä. Nyt se on kuitenkin valmis! Mun ihan ite tekemä Lovejoy-villatakki.

Ohje siis on peräisin Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirjasta, ja malli oli mielestäni kertakaikkiaan hieno, vaikka päädyinkin vaihtamaan yhden palmikkomallin tyystin toisenlaiseen.

 Alunperin ihastuin mallissa tuohon selän isoon palmikkokuvioon. Kirjan ohjeessa tosin on ison palmikon kohdalla parikin virhettä, mistä tulin onneksi lukeneeksi netistä jo etukäteen, joten en joutunut menettämään hermojani sen kohdalla. Korjaukset löytyvät täältä. Lisäksi kyllä kaaviossa oli mielestäni kolmaskin virhe. Minä nimittäin sain kuvion menemään oikein vasta, kun aloin nostamaan kaavion viimeisessä palmikonkierrossa kaksi silmukkaa eteen, kun ne ohjeen mukaan pitäisi nostaa taakse.

 Langaksi valitsin Rowanin Felted Tweedin, josta tein aikanaan palmikkosäärystimet, tällä kertaa vaan valitsin väriksi ruskean (tarkemmin väri 145, Treacle). Olisin itse asiassa valinnut mielelläni räväkämmänkin värin, mutta tuo ruskea oli silloin ainoa mieluisa väri, jota myös löytyi tarpeeksi. Kaikesta ihanuudestaan huolimatta lanka myös aiheutti projektin suurimmat hermojen kiristykset. Olin tutkaillut etukäteen, että langan pitäisi neuletiheydeltään olla ainakin aika lähellä ohjeen langan neuletiheyttä, omat säärystimenikin tukivat tätä päätelmää, mutta hommassa kävikin niin, että en vain mitenkään saanut neuletiheyttä täsmäämään. Silmukoita oli aina vaan ihan liikaa, vaikka mitä tein. Lopulta muutaman turhautuneen tunnin jälkeen järkeilin, että jos en saa neuletiheyttä vastaamaan ohjetta, minun täytyy saada ohje vastaamaan neuletiheyttä. Onneksi yhdessä käsityöraamatuistani eli Brandalin ja Myhrerin Neulekirjassa (aika yleinen neulekirjan nimi vissiin...) on kätevä silmukkataulukko, jonka avulla pääsin kuin pääsinkin alkuun. Onneksi lopullinen silmukkamäärä vastasi yhtä ohjeen isompaa kokoa, joten minun ei tarvinnut kuin tehdä takki isomman koon mukaan.

 Alkuperäisessä ohjeessa kaikki sivupalmikot oli hevosenkenkäpalmikoita, jotka ovat kyllä ihan hauskan näköisiä, mutta minä päädyin ne kuitenkin vaihtamaan. Minun mielestäni se hevosenkenkäpalmikko vain muodosti turhan ison reiän palmikon keskelle. Liekö ongelma johtunut tekijästä vai jostain muusta, mutta minä katsoin järkeväksi vaihtaa palmikon täysin erilaiseen. Käyttämääni palmikkoraitaan varmasti löytyy ohje muualtakin, mutta minä nappasin sen tammikuun 2014 Kotilieden Neuleet -käsityöekstran ohjeesta 39 "Siniharmaa aran tunika". Palmikko on se ohjeen kaavio III. Palmikkoraidassa oli yksi silmukka vähemmän kuin alkuperäisessä hevosenkenkäpalmikossa, mutta minä päättelin, ettei yksi ylimääräinen reunasilmukka haittaa yhtään mitään. Sehän ei vaikuttanut varsinaiseen palmikkoon mitenkään.

Napit ostettiin taas lempinappikaupastani Neppinapista.

 Urakan lähestyessä loppua aloin miettiä, riittääkö se ostamani lankakasa sittenkään niin pitkään takkiin kuin halusin. Asiaa aikani pohdittuani ja mallailtuani päätin ostaa vielä yhden kerän nappilistoja varten. Se ei ollut hulumpi ratkaisu, koska muuten olisin voinut harmitella, että takki jäi liian lyhyeksi. Tosin tässä tietenkin kävi niin, että jälkeenpäin ostettu kerä oli eri erää ja hieman eri sävyä kuin aiemmin ostetut langat. Sen voi jopa huomata yllä olevasta kuvasta, mutta alakuvasta minä ainakaan en huomaa sävyeroa, joten vahinko ei ole suuri. Ja minähän itse asiassa ostin ylimääräisen kerän täysin tietoisena riskistä ja siksi ostinkin sen nimenomaan nappilistoja varten. Omassa erillisessä osiossaan sävyero pistää vähemmän silmään.

Tein myös klassisen virheen nappilistojen kohdalla eli päättelin reunat turhan tiukkaan. Sen seurauksena helma kinnaa listojen kohdalta ja vetää reunimmaisia palmikoita vähän mutkalle, mutta se ei loppujen lopuksi häiritse minua juurikaan.

Siinä se siis on, mun oma Lovejoy-takki, tai ainakin melkein Lovejoy. Täydellinen se ei ole, mutta se on kotikutoinen ja hyvä niin.

Farkut kiertoon osa 5: säilytysnyssäkkä

Viime viikolla tuli mieleen, että pitäisi ruveta kutistamaan kierrätysvaatevarantoja oikein tehostetusti, niin ei tarvitse raijata rikkinäisiä vaatteita uuteen kotiin tai vaihtoehtoisesti ei tarvitse ahdistua, kun heittää hyvää materiaalia muuton tieltä roskiin. Mutta mihin hittoon niitä taas käyttäisi? No, ensinnä tuli mieleen, että tulevan jälkikasvun myötä myös erilaisen roippeen määrä kasvaa, mikä tarkoittaa myös säilytystarpeen lisääntymistä. Mitä jos jäljellä olevista farkuista tekisi erilaisia säilytyskoreja? Eikun tuumasta toimeen, ja tässä on ensimmäinen yritelmä:

Tässä oli lähinnä ajatuksena kokeilla, saanko farkkujen yläosasta aikaiseksi jonkinlaista nyssäkkää. Minulla ei ollut valmiina edes minkäänlaista suunnitelmaa, lähdin vain tekemään. Kuten näkyy, kyllä siitä jonkinlainen nyssäkkä tuli. Sitä voi jopa kuvailla ihan kelvolliseksi, mutta ei se mikään ompelutyön mestarinäyte ole. Tärkeintä kuitenkin on, että nyt on taas pikkuisen vanhaa vaatetta hyötykäytössä. Sitten vaan lisää samanmoisia. Tai sitten erilaisia.

Sitten muihin käsityökuulumisiin. Ehdin jo keväällä lupailla pitkäaikaista villatakkiprojektiani valmistuvaksi "lähiviikkoina". Lähiviikot vähän venähtivät, ja takki valmistui viime viikolla. Siitä saan toivoakseni julkaisun jo tällä viikolla aikaiseksi. Pitäisi vaan ensin vaivautua ottamaan takista kuvat.

Muitakin käsityöprojekteja on tässä käsillä. Ei liene mikään yllätys, että tuleva perheenlisäys saa puikot ja koukut taas jonkin verran viuhumaan, eikä tuosta syksyn tulostakaan haittaa tunnu olevan. Vauvasaralla on siis pari käsityöprojektia kesken. Toivottavasti toinen, se pienempi ja hyödyttömämpi, päästään näkemään täällä lähitulevaisuudessa. Toinen onkin sitten vähän pitkällisempi projekti. Toivottavasti saan sen kuitenkin valmistumaan ennen helmikuuta, jolloin tulokkaan pitäisi olla saapumassa maailmaan. Meinaan kyseinen kässäprojekti on myös tarpeellinen heti perhe-elämän alkuun. Vanhat keskeneräiset projektit ovatkin jääneet vahvasti telakalle, mutta toivottavasti niihinkin palataan vielä. Ja, kuinka ollakaan, uusia ideoita tulee koko ajan. Onneksi kaikkeen ei ole aikaa eikä rahkeita.

Farkut kiertoon osa 4 ja valokuvataulut

Huhhei, hiljaisuus loppukoon!

Viime kuukaudet ajatukset ovat lennelleen jossain ihan muualla kuin käsitöissä. Mitään valmista esiteltävää ei yksinkertaisesti ole ollut, eikä bloggaaminen kieltämättä ole kiinnostanut muutenkaan. Nyt kuitenkin bloggauskiinnostus on taas orastavasti heräämässä, ja ehkä käsillä tekeminenkin alkaa taas syksyn tullen kiinnostaa enemmän. Plus tietysti tuloillaan oleva vauva saattaa herättää kiinnostusta niin kestovaippojen tekoon kuin pikkuisten villatamineiden väsäämiseen. Tai sitten ei. Se jää vielä nähtäväksi.

Asiaan. Appiukko toi heinäkuun alussa meille paperikassillisen kahvisäkkejä. Siis isoja juuttisäkkejä, joissa on roudattu kahvipapuja. Tuominen oli suunnattu niin Puuhanallen laukkuprojekteja varten kuin minunkin käsityönäpeille tai vaikka vaan haisteltavaksi, jos ei muuta keksi, niissä kun on sellainen herkullisen suklainen kahvin tuoksu. Minä olin alkuun hieman huvittunutkin. Ihan hauska lahja-ajatus, mutta mitähän niistä keksii. Eipä mennyt kuin ehkä pari päivää, kun sain ajatuksen.

Olen muutamaan otteeseen miettinyt, että pehmusteet olisivat ihan kivat meidän pihatuoleissa. Tuolit kun saattavat pitemmän päälle tuntua ikäviltä takamuksessa, varsinkin jos päällä on vaikkapa sen verta lyhyt hame, että iho ottaa kontaktia tuolin pinnan kanssa. Pehmusteiden ostaminen on kuitenkin tuntunut rahan tuhlaukselta, eikä ajatus niiden ompelemisestakaan ollut ottanut tulta allensa. Tarvittiin ne kahvisäkit, että pääsin toimeen.

Päällipuolelle leikkasin kaksien farkkujen linkoista 12 senttiä leveitä suikaleita (10 cm + saumavarat) ja alapuolelle sitten säkistä reilu 40 senttiä suuntaansa olevat neliöt. Säkkineliöihin jätin vähän runsaammat saumavarat, koska ajattelin sentin olevan vähänlaisesti tuollaisessa harvassa ja herkästi purkautuvassa materiaalissa. Ompelin suikaleet yhteen, sitten taka- ja etukappaleet yhteen, minkä jälkeen tungin sisälle vanulevystä pehmustetta. Sitten vain ompelin auki olevan sivun käsin ja samalla kiinnitin valkoiset kiinnitysnauhat. Helppoa kuin mikä!

Mitenkään muhkeita noista pehmusteista ei tullut, koska vanulevyä ei riittänyt kuin pariin kerrokseen, mutta pehmusteet ajavat kyllä asiansa. Jos joskus siltä tuntuu, niin vanua voi aina lisätä. Ja näin taas laitettiin vanhoja farkkuja uuteen uskoon!

Toisena esittelyssä ovat eilen tekemäni valokuvataulut. Saatiin joskus Puuhanallen kanssa sellainen idea, että olisi kiva laittaa valokuvia esille muuallekin kuin albumiin, mutta hillittömän kehysmäärän ostaminen ei kuitenkaan houkuttanut. Ensimmäinen ajatus oli ihan vaan lätkäistä kuvia seinälle teipin avulla. Muuten ihan hyvä idea, mutta ensinnäkin kuvat hieman käpristyvät näin ja toisekseen muutamat kuvista eivät yksinkertaisesti suostuneet pysymään seinällä.

Kuten näkyy, vanhassa systeemissä oli aukkoja.

Olenkin jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni vaihtoehtoista tapaa saada kuvia seinälle. Viime viikolla sitten kävimme tutustumassa naapuriin avattuun kierrätysmyymälään, missä sivusilmällä rekisteröin pinkan ilmoitustauluja. Ajatus iski, kun olimme jo melkein tulleet kotiin: jos ostaisin pari ilmoitustaulua, päällystäisin ne kankaalla ja iskisin kuvat jollain keinolla kiinni kankaaseen.

Eilen sitten rupesin tuumasta toimeen ja kävin ostamassa jäljellä olevat kaksi ilmoitustaulua hurjaan neljän euron kappalehintaan. Kotona valitsin liinavaatekaapista turhaksi käyneen vaaleanvihreän lakanan, josta leikkasin sopivat palat. Ajattelin ensin kiinnittää kankaat tauluun perus nitojan niiteillä, mutta yllä olevasta kuvasta näkyy, ettei se oikein ottanut luonnistuakseen. Kävin siis ostamassa nastoja, joilla homma sujui paremmin.

Sitten vain piti keksiä, että miten kuvat kiinnitetään tauluihin. Neuloja tai nastoja en haulunnut käyttää, koska en halunnut kuitenkaan tehdä kuviin reikiä. Pienen harkinnan jälkeen päätin kokeilla, pysyvätkö valokuvakulmat kiinni kankaassa. Pikatesti osoitti kiinnityksen suhteellisen pitävän tuntuiseksi, joten valokuvakulmilla siis mentiin.

Valokuvakulmissa on sekin etu, että kuvia on helppo sitten vaihdella, kun sille päälle sattuu. Vielä en tunkenut tauluja täyteen kuvia, koska meille on tulossa joskus tässä satsi uusia kuvia, kunhan vain kusti saa aikaiseksi polkea.

Blogikuvista ei nyt tällä kertaa tullut kummoisia, mutta nuo taulut näyttävät oikeasti aika hauskoilta. Seinälle mahtuisi vielä useampi samanmoinen taulu, mutta mennään nyt toistaiseksi näillä. Olisi myös hauska keksiä muita, vähän eri tyyppisiä keinoja laittaa kuvia esille, alan meinaan innostua tästä jutusta. Miksi säilöä kuvia albumiin, tai tietokoneelle, kun niitä voi laittaa hauskasti näkösälle?

Kestositeitä

Tervehdys pitkästä aikaa! Pitempiin aikoihin ei ole valmistunut mitään, niin ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Sen siitä saa, kun on kesken pari isompaa projektia, joita yrittää saada valmiiksi. Sitä paitsi pidin välillä vähän taukoakin käsitöistä. Tuli vaan aika, kun teki enemmän mieli vaan istua sohvannurkassa lukemassa. Nyt sitten on se käsityökipinäkin vähän palannut, ja lähiviikkoina on toivottavasti pitkällinen villatakkiprojektikin valmistumassa, mutta siitä sitten myöhemmin.

Tällä viikolla tuli vietettyä käytännössä työttömän elämää, joten kaipasin muutakin puuhaa kuin sitä sohvannurkassa istumista. Päätinkin sitten yhtenä päivänä ruveta kokeeksi tekemään kestositeitä. Kaivoin ohjeen Punomosta ja sängyn alta rättipinosta kulahtaneen paidan ja yöpaidan. Sitten vaan rupesin leikkelemään. Paidasta ja neljänneksestä yöpaitaa sain aikaiseksi viisi sidettä. Ei niistä kauhean kauniita tullut, mutta eipä näissä ulkonäkö se tärkein ominaisuus olekaan. Vielä jää nähtäväksi, miten ne toimivat käytännössä.

Yksi kulahtanut trikoopaita + neljännes kulahtaneesta yöpaidasta = viisi kestosidettä

Trikoopaidasta roskiin päätyi reilu kourallinen kangasta.

Säästyy rahaa ja jätettä, kun ei tarvitse ostaa kertakäyttösiteitä.

Puuhanallen valokuvauslapaset

Puuhanalle ehdotti, että tekisin hänelle ensi talveksi lapaset. Pitäisi nimittäin olla käsineet, joissa ei ole alla oleviin ohuisiin työhanskoihin tarrautuvaa vuoria eikä tietysti mielellään myöskään sormia. Työhanskat pitää olla alla sen takia, ettei tarvitse ihan paljain näpein ottaa kuvia pakkasella.

Minä ajattelin, että mitä sitä ensi talvea odottelemaan. Tulipahan taas yksi nopea väliprojekti hidastamaan isojen projektien valmistumista.

Hienosti kuvissa vielä päättelemättömät lapaset.

 Puuhanalle itse valitsi lankavarastoistani oranssin villalangan, jonka ostin kesällä Savonlinnan keskiaikamarkkinoilta. Minä sitten valitsin siihen kaveriksi samasta lähteestä hankitun vihreän villan. Väriyhdistelmien pitää olla jänniä. Langasta vielä mainittakoon, että se on sataprosenttista kasvivärjättyä suomenlampaanvillaa Tuula Häyhäseltä. Sanoisin, että ollaan asian ytimessä.

Oranssissa muuten oli värjäystulos veikeästi vähän epätasainen, kun taas vihreä lanka tuntui hitusen oranssia paksummalta, vaikka lankojen piti olla samanvahvuisia. Langoissa oli siis kauttaaltaan käsityön tuntua.

Muutenhan näissä lapasissa ei ole mitään erikoista, malli on kuitenkin ihan peruslapanen. Raidoituksen tietysti keksin omasta päästäni ja osittain sitä mukaa kun tein. Olivat muuten ensimmäiset tekemäni miestenlapaset, joten merkkipaalu tämänkin sitten.

Malli: voiko tavallisemman mallista lapasta olla?

Lanka: käsinvärjätty suomenlampaanvilla/Tuula Häyhänen

Menekki: n. 100 grammaa

Puikot: 3mm

Kaupoista

Hii, tänään oli Ylellä juttua vakkarilankakaupoistani: http://yle.fi/uutiset/kun_pakkanen_paukkuu_puikot_viuhuvat/7709798

Pitsi & Palmikko on siisti ja moderni, Möysän Lanka ja Asuste ahdas ja täynnä tavaraa. Sanomattakin selvää, että jälkimmäinen on suosikkini. Siinä on sellaista vanhanajan meininkiä. Molemmissa on kuitenkin puolensa.

Aloin muuten pohdiskella, miksi tuo Möysän kauppa minua niin viehättää. Keksin yhdeksi syyksi sen, että se tietyllä tavalla muistuttaa aikanaan kotipaikkakunnallani vaikuttanutta Ailan kauppaa. Tai en muista, oliko kaupan nimi oikeasti Ailan kauppa, mutta niin sitä meillä kutsuttiin. Kauppaa nimittäin piti äitini kaveri Aila. Parhaiten mieleeni on jäänyt se, että sieltä ostettiin usein synttärilahjat koulukavereilleni, sieltä nimittäin sai käsityötavaran lisäksi leluja. Muistan myös, että vielä yläasteen kässätunnilla hain Ailan kaupasta itselleni housukankaan. Tietysti myös muistan sen, miten äidin piti aina jäädä vielä vaihtamaan kuulumisia, vaikka ostokset oli jo tehty. Se oli muksuna niiiiin tylsää. Mutta niin, myös se kauppa tuntui aina ahtaalta ja täydeltä, kotoisalta. Nykyään se olisi varmasti vanhanaikainen, niin kuin on Möysän Lanka ja Asustekin.

Vanhanaikaisuudesta puheen ollen, kiinnitin vastikään huomiota Lahden keskustassa olevaan Leninkiliike Muoti-Meeriin. Siinä jos jossain on vanhan ajan tuntua. Jos tekisin valintani pelkästään nimen perusteella, voisin tästälähin tehdä vaateostokseni pelkästään siellä. Harmillisesti näyteikkunan perusteella liikkeen asut eivät ihan ole minun tyyliäni. Kuka perustaisi nuorekkaan Leninkiliikkeen?

Ehkä ensi kerralla sitten taas puhun oikeasti käsitöistä. Projekteja on, mutta mikään ei ole vielä valmistumassa.