Vilunäpille lämmikettä ja muuta mukavaa

Olen huomannut tässä reilun parin vuoden aikana, kun olen tehnyt töitä koneen ääressä, että välillä tuppaavat sormet melkeinpä palelemaan. Kyllähän minä osaan talvisaikaan olla muutenkin aikamoinen vilukissa. Jännästi pitää aina pitää villapaitaa tai -takkia, vaikka sisälämpötila huitelisikin hellelukemia. No kuitennii, viluisille sormille on yksi vallan hyvä ratkaisu, nimittäin ranteenlämmittimet. Siinäpä vaatekappale, jota saatoin vielä joku vuosi sitten pitää melkoisena turhakkeena, mutta kyllä ne on hyväksi havaittu.

Yhdet ranteenlämmittimet virkkasin jo, kun vielä asustimme Savonlinnassa. Mutta eihän sitä nyt aina samoja asusteita viitsi käyttää, niin päätinpä tehdä uuden parin. Lilly Secilie Brandalin ja Bente Myhrerin Neulekirjassa vielä oli malli, jossa pääsi kokeilemaan palmikkotekniikkaa, joten langat puikoille ja eikun menoksi.

Malli: Ranteenlämmittimet styyrpuuri ja paapuuri yllä mainitusta kirjasta.
Lanka: Edelleen loputtoman tuntuisesta 7 veljestä -varastosta. Pitää sitä johonkin kuluttaa.
Puikot: 3,5

Ohjetta piti hieman muokkailla. Osittain siksi, että seiskaveikka oli hitusen paksumpaa kuin ohjeen lanka ja osittain siksi, että ohje vaikutti muutenkin aika isolta meikäläisen käteen. Tuntui, että langan pitäisi olla tosi ohkasta, että 52 silmukasta tulisi istuva ranteenlämmitin. Tein siis 40 silmukalla. Näistä myös olisi tullut hurjan pitkät, jos olisin toistanut mallikerran sen ohjeen kolme kertaa. Ohkasemmalla langalla ehkä sekin olisi onnistunut. Ihan tyytyväinen olen tähän kokeiluun. Luulenpa, että voisin hurahtaa erinäisten palmikoiden tekoon.

Palmikoista puheen ollen lueskelin tässä männä viikkoina Lela Nargin Knitting Around the World -kirjaa. Opus on lähinnä maailman neulomishistoriikki. Siinä oli paljon mielenkiintoista tietoa eri maiden neulomisperinteistä ja -historiasta. Mielenkiintoista oli esimerkiksi se, että monissa maissa naiset myivät neuletuotteitaan henkensä pitimiksi. Suomesta kuitenkin erikseen mainittiin, että täällä ei moista tarvinnut tehdä. Liekkö täällä sitten oltu sen verran omavaraisia vai mikä lienee syynä. Tuskin täällä kuitenkaan upporikkaita on oltu.

Kirjaa lukiessa tein myös havainnon omista mieltymyksistäni. Totesin nimittäin, että kirjoneule ei ole suuresti minun makuuni. Pidän huomattavasti enemmän töistä, joissa kuvioita on tehty muilla keinoilla kuin väriä vaihtamalla, siksipä siis voisin hurahtaa muun muassa palmikkotekniikkaan. Kirjassa myös esiteltiin muutamia villalaatuja tai villantuottajia. Yhden esittelyn kohteeksi olivat päässeet suomenlampaat ja Riihivilla. Tähän mennessä olen lähinnä hankkinut vain sellaisia lankoja, jotka sopivat kulloiseenkin tarkoitukseen sen kummemmin asiaa miettimättä. Tuon suomenlammasartikkelin luettuani kuitenkin innostuin kotimaisesta villasta. Miksi pitäisi ostaa jotain muka hienoja ulkomaisia lankoja, kun voi tukea kotimaista tuotantoa? Ilmeisesti suomenlampaan villa on vielä tosi hyvää ja lämmintä. Jos oikein hurahtaa, niin tässä vielä käy niin, että pian me Puuhanallen kanssa keräämme metsästä värjäysmateriaaleja...

Tässä vielä meikäläisen pitsihuivityöpiste. Nyt kun huivin mitta alkaa lähestyä metriä ja tekniikka sekä malli on kohtuu hyvin hallussa, pystyy jo jonkin verran keskittymään muuhunkin kuin pelkkään neulomiseen. Ei kun työ käsiin, sarjis eteen ja luntti helosti lähettyville.