Värjäyshaikailuja ja tämän kästyöläisen ruamattuja

Vähän aikaa sitten sivusin aihetta suomelampaanvilla ja menin jopa mainitsemaan, että hyvällä tuurilla alamme Puuhanallen kanssa keräillä värjäyskasveja. Sanottakoon tässä vaiheessa, että ajatus ei ole enää lainkaan mahdoton. Ajatus on tässä kevään edetessä vähän muhinut päässäni, ja olen sen verran jo innostunut, että hain kirjastosta kasvivärjäysopuksia. Nyt alkaa teoria olla hallussa ja sopivia kasvejakin tietää jo ihan hyvin. Tässä ajatuksen muhimisessa muuten auttoi Puuhanallen lainaama kirja Luonnonvaraiset hyöty- ja myrkkykasvit. Ihan vahingossa tuli siitä kirjasta käytyä läpi kaikki värikasvit.

Värjäysharrastuksen aloittamisessa vaan on pieni mutta. Äkkiseltäänhän tuo kuulostaa miltei ilmaiselta harrastukselta, kun väriaineetkin voi käydä koluamassa metsistä. Totuus on kuitenkin vähän erilainen. Kasvit toki ovat ilmaisia, mutta näin alkuun pitäisi hankkia kaikki kattilat ja ämpärit sun muut välineet, kun niitä ruoanlaittoon käytettäviä astioita ei oikein värjäyksessä voi käyttää. Lisäksi sitten pitää hankkia ne värjättävät materiaalit sekä puretusaineet. Pari vyyhtiä värjäämätöntä villaa ei ole vielä kallista, mutta jos haluaisi kokeilla useampaa väriä eli tarvittaisiin useampi vyyhti, hinta nousee aika korkeaksi. Ja me vielä yritämme tässä pitää vähän pientä säästökuuria.

Tänä aamuna lueskelin kankaan värjäyksestä ja yhtäkkiä mieleeni nousi muisto siitä, kun olin kevättalvella kangaskaupassa. Muistan seisoneeni tarjouspalalaarin äärellä ja himoinneeni laarissa lojunutta parin metrin valkoista pellavapalaa. Hintakaan ei muistaakseni ollut paha. Kangas jäi kuitenkin kauppaan, koska en keksinyt sille vielä käyttöä enkä viitsinyt ostaa sitä varastoon. Nyt vähän harmittaa, koska jos olisin palan ostanut, kynnys värjäyskokeilujen aloittamiseen olisi matalampi. Tiedä sitten, mitä olisin keksinyt tehdä erivärisistä pellavatilkuista...

Noh, ei voi mittään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että värjäyskokeilut taitavat saada odottaa ainakin ensi kesään.

Sitten niihin kästyöläisen ruamattuihin. Olen edellisissä teksteissä viitannut joihinkin töissäni käyttämiini kirjoihin, joten ajattelin ihan esitellä ne tärkeimmät.

Hilkka Halme, Kaisa Vuorio, Liisa Bask, Hanna Wennevirta: Iloa käsityöhön 3-6

Uskollisin apurini on kulkenut mukanani ala-asteelta lähtien. Iloa tekstiilityöhön on siitä erinomainen kirja, että siinä on hyvät perustiedot niin ompelusta, neulomisesta kuin virkkauksestakin ja muutamasta muustakin taidosta. Tämän kirjan perusteella opettelin niin neulomisen kuin virkkauksenkin uudestaan, kun käsityöt alkoivat taas kiinnostaa. Tästä minä kertaan aina villasukan puolipatenttikantapään ja lapasen peukalon. Tämä on myös ainoa lähde, jossa olen koskaan törmännyt ohjeeseen, miten neulotaan vasenkätisesti. Itse tosin en oikeakätisenä tuota ohjetta tarvitse, mutta on se aika jännä yksityiskohta.

Lilly Secilie Brandal, Bente Myhrer: Neulekirja - Uusia malleja perinteisin menetelmin

Ostin Neulekirjan muutama vuosi sitten Savonlinnasta. Kirjan perusohjeet neulomiseen täydentävät hyvin ala-asteen oppikirjani ohjeita, lisäksi siinä on erinomainen silmukkataulukko, jonka avulla on helppo muokata ohjeiden silmukkamääriä omaan neuletiheyteen sopivaksi tai katsoa, montako silmukkaa omaan malliin tarvitaan (ei tarvitse laskea). Kirjassa on myös hyvä määrä minun makuuni käyttökelpoisia neulemalleja, vaikka toki siinä on myös paljon malleja, joita en todennäköisesti tule koskaan tekemään. Mallien lisäksi kirjassa on ohjeet 16 neulekuviolle, viidelle reunapitsille ja muutamalle kuvioneuleelle, joita voi sitten soveltaa. Tämä tosiaan oli hameeni reunapitsin lähde.

Minun mielestäni aivan älyttömän hyvä perusopus neulomiseen.

Otavan suuri ompelukirja: Käytännön opas kotiompelijalle

Opus, jonka kohotan raamatun asemaan, vaikka olen omistanut sen kaksi viikkoa ja käyttänyt sitä apuna vain vetoketjun ompelussa.

Heti siinä vaiheessa, kun ostin ompelukoneen ja pieni ompeluinnostus alkoi nostaa päätään, halusin myös löytää hyvän ompeluoppaan. Akateemikonhan täytyy aina saada tutustua teoriaan, ennen kuin ryhtyy käytännön toimiin. Alkuun lainasin pari opusta kirjastosta, mutta parasta on jos onnistuu löytämään oppaan, jonka voi ostaa omaksi. Niin aktiivinen en ollut, että olisin netistä lähtenyt kirjoja etsimään, mutta kirjakaupoissa käydessäni olen aina tutkaillut käsityöhyllyt. Pari kolme kuukautta siihen sitten meni, kun löysin Otavan suuren ompelukirjan.

Kirjassa esitellään hyvin ompelijan työvälineet ja materiaalit, mutta mikä tärkeintä, siinä esitellään kaikki ompelun työvaiheet yksityiskohtaisesti. Nyt tiedän, minkä puoleen kääntyä, jos haluan tehdä vaikka rimpsuhameen, mutta en osaa tehdä niitä rimpsuja.

Aivan varmasti loistava apuväline, jos vaan innostun jatkamaan ompelutöitä.