Anopin joululahja

Anoppi sai tällä kertaa joululahjan melkein kuukauden myöhässä. Vastaanottajan reaktiosta päätellen myöhästyminen ei kaiketi kauheasti haitannut.

Kerron tapani mukaan ensiksi vähän taustoja. Muistaakseni joskus kesällä FB:n huiviryhmässä joku julkaisi kuvan virkatusta pääkallohuivista, joka päätyi välittömästi tehtävien käsitöiden listalle. Allekirjoittaneesta tosin pääkallot ovat kärsineet viime vuosina kovasti inflaatiota, mutta se huivi oli vaan niin hieno, että se oli pakko päästä jossain vaiheessa tekemään. Siinä vaiheessa asia jäi kuitenkin hautumaan jonnekin oman pääkallon perukoille.

Kelataan ajassa pari kuukautta eteenpäin. Olimme Puuhanallen kanssa anopin luona kyläilemässä, ja olin aikaisemmin bongannut siitä lähistöltä lankakaupan, johon halusin käydä ehdottomasti tutustumassa. Ei minulla sinne mitään asiaa ollut, halusinpahan vain katsastaa paikan. Kävi sitten niin, että myyjä esitteli minulle Katian Inox Lace -lankaa, ohuen ohutta mohairlankaa, jossa kulkee hyvin ohut rosterisäie. Sattui vielä niin, että myyjän esittelemä lanka oli mustaa. Kun sain kerän hypisteltäväksi, tiesin heti, mitä siitä pitää tehdä ja kenelle se pitää tehdä.

Anoppi saisi joululahjaksi juhlavan ja hieman kimmeltävän pitsihuivin, jossa olisi pääkalloja.

Projekti lähti ihan mukavasti käyntiin, mutta pian taas huomasin, että virkkaaminen nyt ei yksinkertaisesti maita minulle yhtä hyvin kuin kutimien kanssa kilkuttelu. Homma ei siis edennyt kovin vauhdikkaasti, vaikka Puuhanallekin oli antanut oman uhrinsa työn edestä. Hän siis joutui testaamaan, aiheuttaako lanka nikkeliallergiaa. Ei aiheuttanut.

Joulu lähestyi, mutta työ ei edennyt. Kiinnostusta vähensi vielä se, että vaikutti varsin selvältä, että lanka loppuu kesken. Ja niinhän se sitten loppui, kun aivan joulun alla vielä yritin pinnistellä työtä loppuun. Ei auttanut muuta kuin ilmoittaa anopille, että hän saisi joululahjansa myöhässä ja samalla jouluvierailulla käydä ostamassa lisää lankaa. Johan alkoi taas virkkaaminenkin maittaa. Appivanhemmatkin olivat tulossa tammikuussa kylään, joten kyseinen vierailu oli sopiva tavoite huivin valmistumiselle. Kyseinen vierailupäivä oli eilen, ja huivin sain valmiiksi toissapäivänä.

Perjantaina huivi pääsi pingotukseen, missä se varmaan tuplasi kokonsa.

Lauantain ratoksi sitten oli tiedossa päättelyä ja hapsujen laittoa.

Ja niin sai anoppi pääkalleja.

Malli: Virkattu pääkallohuivi (Ohjeet ruotsiksi: http://camillaslivsstil.blogspot.se/2013/04/doskallesjalturtorial.html?m=1 Ohjeet suomeksi: http://silmukoita.blogspot.fi/2013/05/paakallohuivin-ohje.html  Ohjeen alkuperäistä kehittäjää en valitettavasti tiedä.)
Lanka: Katia Inox Lace
Menekki: hapsuineen pikkuisen vajaa neljä kerää eli pikkuisen vajaa 100 g.
Koukku: 2½ mm
Huivin mitat jäi taas ottamatta. Pingotuksen jälkeen leveys lienee lähemmäs pari metriä.

Ihan kaikki anopit eivät varmaan pääkallohuivia lahjaksi kelpuuttaisi, mutta minun anoppini vaikutti vallan tyytyväiseltä.

Pyykkikorit

Ostin joku vuosi sitten sellaiset halvat kokoontaitettavat pyykkikorit. Koska halpa hinta ei tuo laatua, rikkihän nuo alkoivat vähitellen mennä, ja syksyllä viimein päätin tehdä asialle jotain. Nopeampi, ja ehkä halvempikin, vaihtoehto olisi tietenkin ollut, että olisin vain ostanut uudet korit, mutta eihän moinen tullut kuuloonkaan. Päätin purkaa vanhat korit ja väkertää rautalankarinkuloiden ympärille uudet kopat, saisinpahan taas ompeluharjoitusta.

Toki tuossa vaiheessa jo tiesin, että korit tuskin tulevat valmistumaan nopeassa aikataulussa, ja oikeassa tietenkin olin. Ensimmäisen korin sain toki valmiiksi hyvinkin nopeasti, mutta toisen kopan valmistuminen meni uuden vuoden alkuun. Ja jos totta puhutaan, periaatteessa ne eivät ole vieläkään valmiit, koska en ole vielä väsännyt suunnittelemiani kantokahvoja.

Lievää ryhdittömyyttä

Saumavaratkin voisivat olla siistimmät

 Päätin kuitenkin välttää valtavaa kirosanatulvaa ja olla kopioimatta alkuperäisten pyykkikorien rakennetta vaan päädyin pussimaiseen ratkaisuun, jota vanhojen korien rautahäkkyrärinkulat pitävät jokseenkin kasassa. Jokseenkin, koska kuvastakin näkyy, että tulos ei ole hirvittävän ryhdikäs. Toisaalta tällaisissa töissä siisti ulkonäkö on minulle toisarvoinen seikka, joten en anna sen häiritä. Jos tulos joskus alkaa häiritä, voin aina yrittää väkertää uudet ja siistimmät pussukat. Niin, takaisin asiaan. Suunnittelin pussit myös niin, että ne pitäisi olla helpot irrottaa pesua tai mahdollista vaihtamista varten. Rautarinkulat olivat kuitenkin sen verran itsepäisiä, että yläreunan taitos ei riittänyt pitämään niitä paikoillaan, joten ompelin ne muutamalla tikillä jokaisesta kulmasta pussiin kiinni. Irrottamiseen siis tarvitaan tällä hetkellä ratkojaa, mutta ehkä mahdolliseen seuraavaan versioon keksin kätevämmän ratkaisun. Ehkäpä neppareista.

Seuraavassa postauksessa sitten jotain hienompaa. Hyvällä tuurilla se tuleekin jo tänään, toivottavasti kuitenkin viimeistään ensi viikon aikana.

Puuhanallen leipärinkulat

Minulla oli tällä kertaa vaikeuksia keksiä Puuhanallelle mitään järkevää joululahjaa, mutta onneksi mies tuli itse asiassa avuksi ja esitti hartaan toiveen. Puuhis innostui tuossa syksyn mittaan leivän leipomisesta ja olemmekin sitten saaneet maistella taajaan herkullista tuoretta leipää. Jossain vaiheessa Puuhis jopa etsiskeli lähes kuumeisesti koreja, joissa leipää voisi kohottaa, ne kun kuulemma auttavat leipää laajenemaan oikeaan suuntaan eli enemmän ylös ja vähemmän sivuille. Oikeanlaisia koreja ei kuitenkaan löytynyt, joten piti keksiä jokin toinen kikka, niinpä Puuhanalle keksi leivänkohotusrinkulat, herra tosin taitaa itse suosia nimitystä leipäpanta. Minun osakseni jäi sitten toteuttaa nämä rinkulat herran joululahjana. Tilauksessa oli neljä pientä ja kaksi isoa.

Tuumasta toimeen siis. Varastoista löytyi ruudullista pöytäliinakangasta neljää pientä varten ja hieman tukevampaa sinistä kangasta isoihin rinkuloihin. Toteutus oli varsin yksinkertainen, tarvitsi vain leikata sopivat kangaskaistaleet, joiden reunat päärmäsin ja ompelin päät yhteen. Helppoa kuin mikä. Yhdessä suunnittelimme sopivaksi korkeudeksi noin 10 senttiä ja pienempien rinkuloiden ympärysmitaksi 55 senttiä. Isommissa ympärysmitta tuplattiin.

Ensimmäisenä valmistuneet pienemmät rinkulat pääsivät heti käyttöön.

Isommat valmistuivat hieman myöhemmin ja pääsivät vain poseeraamaan.

Rinkuloiden kokoa on tarpen mukaan myös näppärä säätää.

Ja näin herkullisia leipiä se Puuhis sitten teki.

Joulu toi myös mukanaan sen, että Puuhanalle sai myös lahjaksi taikinatiinun, tai minun puheenparressani taikinasaavin, mikä tietää sitä, että todennäköisesti syömme jonkin aikaa ruisleipää. Näin ollen rinkulat saavat olla jonkin aikaa työttöminä, kun niitä ei ruisleivän tekoon tarvita.