Värjäyshaikailuja ja tämän kästyöläisen ruamattuja

Vähän aikaa sitten sivusin aihetta suomelampaanvilla ja menin jopa mainitsemaan, että hyvällä tuurilla alamme Puuhanallen kanssa keräillä värjäyskasveja. Sanottakoon tässä vaiheessa, että ajatus ei ole enää lainkaan mahdoton. Ajatus on tässä kevään edetessä vähän muhinut päässäni, ja olen sen verran jo innostunut, että hain kirjastosta kasvivärjäysopuksia. Nyt alkaa teoria olla hallussa ja sopivia kasvejakin tietää jo ihan hyvin. Tässä ajatuksen muhimisessa muuten auttoi Puuhanallen lainaama kirja Luonnonvaraiset hyöty- ja myrkkykasvit. Ihan vahingossa tuli siitä kirjasta käytyä läpi kaikki värikasvit.

Värjäysharrastuksen aloittamisessa vaan on pieni mutta. Äkkiseltäänhän tuo kuulostaa miltei ilmaiselta harrastukselta, kun väriaineetkin voi käydä koluamassa metsistä. Totuus on kuitenkin vähän erilainen. Kasvit toki ovat ilmaisia, mutta näin alkuun pitäisi hankkia kaikki kattilat ja ämpärit sun muut välineet, kun niitä ruoanlaittoon käytettäviä astioita ei oikein värjäyksessä voi käyttää. Lisäksi sitten pitää hankkia ne värjättävät materiaalit sekä puretusaineet. Pari vyyhtiä värjäämätöntä villaa ei ole vielä kallista, mutta jos haluaisi kokeilla useampaa väriä eli tarvittaisiin useampi vyyhti, hinta nousee aika korkeaksi. Ja me vielä yritämme tässä pitää vähän pientä säästökuuria.

Tänä aamuna lueskelin kankaan värjäyksestä ja yhtäkkiä mieleeni nousi muisto siitä, kun olin kevättalvella kangaskaupassa. Muistan seisoneeni tarjouspalalaarin äärellä ja himoinneeni laarissa lojunutta parin metrin valkoista pellavapalaa. Hintakaan ei muistaakseni ollut paha. Kangas jäi kuitenkin kauppaan, koska en keksinyt sille vielä käyttöä enkä viitsinyt ostaa sitä varastoon. Nyt vähän harmittaa, koska jos olisin palan ostanut, kynnys värjäyskokeilujen aloittamiseen olisi matalampi. Tiedä sitten, mitä olisin keksinyt tehdä erivärisistä pellavatilkuista...

Noh, ei voi mittään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että värjäyskokeilut taitavat saada odottaa ainakin ensi kesään.

Sitten niihin kästyöläisen ruamattuihin. Olen edellisissä teksteissä viitannut joihinkin töissäni käyttämiini kirjoihin, joten ajattelin ihan esitellä ne tärkeimmät.

Hilkka Halme, Kaisa Vuorio, Liisa Bask, Hanna Wennevirta: Iloa käsityöhön 3-6

Uskollisin apurini on kulkenut mukanani ala-asteelta lähtien. Iloa tekstiilityöhön on siitä erinomainen kirja, että siinä on hyvät perustiedot niin ompelusta, neulomisesta kuin virkkauksestakin ja muutamasta muustakin taidosta. Tämän kirjan perusteella opettelin niin neulomisen kuin virkkauksenkin uudestaan, kun käsityöt alkoivat taas kiinnostaa. Tästä minä kertaan aina villasukan puolipatenttikantapään ja lapasen peukalon. Tämä on myös ainoa lähde, jossa olen koskaan törmännyt ohjeeseen, miten neulotaan vasenkätisesti. Itse tosin en oikeakätisenä tuota ohjetta tarvitse, mutta on se aika jännä yksityiskohta.

Lilly Secilie Brandal, Bente Myhrer: Neulekirja - Uusia malleja perinteisin menetelmin

Ostin Neulekirjan muutama vuosi sitten Savonlinnasta. Kirjan perusohjeet neulomiseen täydentävät hyvin ala-asteen oppikirjani ohjeita, lisäksi siinä on erinomainen silmukkataulukko, jonka avulla on helppo muokata ohjeiden silmukkamääriä omaan neuletiheyteen sopivaksi tai katsoa, montako silmukkaa omaan malliin tarvitaan (ei tarvitse laskea). Kirjassa on myös hyvä määrä minun makuuni käyttökelpoisia neulemalleja, vaikka toki siinä on myös paljon malleja, joita en todennäköisesti tule koskaan tekemään. Mallien lisäksi kirjassa on ohjeet 16 neulekuviolle, viidelle reunapitsille ja muutamalle kuvioneuleelle, joita voi sitten soveltaa. Tämä tosiaan oli hameeni reunapitsin lähde.

Minun mielestäni aivan älyttömän hyvä perusopus neulomiseen.

Otavan suuri ompelukirja: Käytännön opas kotiompelijalle

Opus, jonka kohotan raamatun asemaan, vaikka olen omistanut sen kaksi viikkoa ja käyttänyt sitä apuna vain vetoketjun ompelussa.

Heti siinä vaiheessa, kun ostin ompelukoneen ja pieni ompeluinnostus alkoi nostaa päätään, halusin myös löytää hyvän ompeluoppaan. Akateemikonhan täytyy aina saada tutustua teoriaan, ennen kuin ryhtyy käytännön toimiin. Alkuun lainasin pari opusta kirjastosta, mutta parasta on jos onnistuu löytämään oppaan, jonka voi ostaa omaksi. Niin aktiivinen en ollut, että olisin netistä lähtenyt kirjoja etsimään, mutta kirjakaupoissa käydessäni olen aina tutkaillut käsityöhyllyt. Pari kolme kuukautta siihen sitten meni, kun löysin Otavan suuren ompelukirjan.

Kirjassa esitellään hyvin ompelijan työvälineet ja materiaalit, mutta mikä tärkeintä, siinä esitellään kaikki ompelun työvaiheet yksityiskohtaisesti. Nyt tiedän, minkä puoleen kääntyä, jos haluan tehdä vaikka rimpsuhameen, mutta en osaa tehdä niitä rimpsuja.

Aivan varmasti loistava apuväline, jos vaan innostun jatkamaan ompelutöitä.

Valmis hamonen

Kerroinkin jo vähän aikaa sitten hameprojektistani, joka siinä vaiheessa oli vielä kesken. Nyt se on valmistunut ja juuri sopivasti, että voin laittaa sen ensi viikolla serkkuni ylppäreihin. Kyllä, sen jopa kehtaa laittaa juhliin päällensä!

Viimeksihän hame jäi vielä vetoketjua ja helmapitsiä vaille. Helmapitsi oli vieläpä tarkoitus tehdä ihan itse, ja niinhän minä sen tein.

Pitsin malli oli jo ranteenlämmitintekstissä mainitsemastani Neulekirjasta ja lanka jotain ikivanhaa varastoistani löytynyttä mustaa puuvillalankaa. (Samaista lankaa on aikanaan käytetty kahteen koristetyynynpäälliseen ja pieneen virkattuun pussukkaan ja ties mihin vielä ja sitä jäi vieläkin jäljelle. Riittoisaa tavaraa!) Puikot olivat kokoa 6.

Kun pitsi oli valmis ja saatu pois pingotuksesta, ei tarvinnut kuin ruveta kokoamaan hametta loppuun. Ensimmäisenä murheena oli tietenkin vetoketju, joita olen aikaisemmin saattanut ommella yhden. Kuitennii, vaikka sain Pikkulakulta hyvän vihjeen siihen, että vetoketjun voi myös katkaista, päädyin kuitenkin ostamaan uuden. (Ostin siis aiemmin vahingossa liian pitkän vetoketjun, jos joku ei satu muistamaan.) Vetoketjulla sain aikaan pienen ja melko näkymättömän yksityiskohdan, koska ostinkin mustan sijaan punaisen. Ensin piti tietysti perehtyä vähän vetoketjun ompelun teoriaan, missä tuli avuksi vastikään kirjakaupasta halvalla löytämäni Otavan suuri ompelukirja. Kirjan ohjeen perusteella vetoketjun ompelu sujuikin aika hyvin. Ei se nyt täydellisesti mennyt, mutta ihan kohtuullisesti kuitenkin. Vetoketjun kaveriksi ompelin vielä napin, joka kiinnittyy virkatulla lenkillä.

Sitten ei ollutkaan enää jäljellä kuin helman päärmäys ja pitsin ompelu. Pitsin ompelu vähän jännitti etukäteen, koska en ollut varma, miten pitsi suhtautuu ompelukoneeseen, mutta hyvinhän se sitten kuitenkin meni.

Tässä se nyt sitten on:

Vilunäpille lämmikettä ja muuta mukavaa

Olen huomannut tässä reilun parin vuoden aikana, kun olen tehnyt töitä koneen ääressä, että välillä tuppaavat sormet melkeinpä palelemaan. Kyllähän minä osaan talvisaikaan olla muutenkin aikamoinen vilukissa. Jännästi pitää aina pitää villapaitaa tai -takkia, vaikka sisälämpötila huitelisikin hellelukemia. No kuitennii, viluisille sormille on yksi vallan hyvä ratkaisu, nimittäin ranteenlämmittimet. Siinäpä vaatekappale, jota saatoin vielä joku vuosi sitten pitää melkoisena turhakkeena, mutta kyllä ne on hyväksi havaittu.

Yhdet ranteenlämmittimet virkkasin jo, kun vielä asustimme Savonlinnassa. Mutta eihän sitä nyt aina samoja asusteita viitsi käyttää, niin päätinpä tehdä uuden parin. Lilly Secilie Brandalin ja Bente Myhrerin Neulekirjassa vielä oli malli, jossa pääsi kokeilemaan palmikkotekniikkaa, joten langat puikoille ja eikun menoksi.

Malli: Ranteenlämmittimet styyrpuuri ja paapuuri yllä mainitusta kirjasta.
Lanka: Edelleen loputtoman tuntuisesta 7 veljestä -varastosta. Pitää sitä johonkin kuluttaa.
Puikot: 3,5

Ohjetta piti hieman muokkailla. Osittain siksi, että seiskaveikka oli hitusen paksumpaa kuin ohjeen lanka ja osittain siksi, että ohje vaikutti muutenkin aika isolta meikäläisen käteen. Tuntui, että langan pitäisi olla tosi ohkasta, että 52 silmukasta tulisi istuva ranteenlämmitin. Tein siis 40 silmukalla. Näistä myös olisi tullut hurjan pitkät, jos olisin toistanut mallikerran sen ohjeen kolme kertaa. Ohkasemmalla langalla ehkä sekin olisi onnistunut. Ihan tyytyväinen olen tähän kokeiluun. Luulenpa, että voisin hurahtaa erinäisten palmikoiden tekoon.

Palmikoista puheen ollen lueskelin tässä männä viikkoina Lela Nargin Knitting Around the World -kirjaa. Opus on lähinnä maailman neulomishistoriikki. Siinä oli paljon mielenkiintoista tietoa eri maiden neulomisperinteistä ja -historiasta. Mielenkiintoista oli esimerkiksi se, että monissa maissa naiset myivät neuletuotteitaan henkensä pitimiksi. Suomesta kuitenkin erikseen mainittiin, että täällä ei moista tarvinnut tehdä. Liekkö täällä sitten oltu sen verran omavaraisia vai mikä lienee syynä. Tuskin täällä kuitenkaan upporikkaita on oltu.

Kirjaa lukiessa tein myös havainnon omista mieltymyksistäni. Totesin nimittäin, että kirjoneule ei ole suuresti minun makuuni. Pidän huomattavasti enemmän töistä, joissa kuvioita on tehty muilla keinoilla kuin väriä vaihtamalla, siksipä siis voisin hurahtaa muun muassa palmikkotekniikkaan. Kirjassa myös esiteltiin muutamia villalaatuja tai villantuottajia. Yhden esittelyn kohteeksi olivat päässeet suomenlampaat ja Riihivilla. Tähän mennessä olen lähinnä hankkinut vain sellaisia lankoja, jotka sopivat kulloiseenkin tarkoitukseen sen kummemmin asiaa miettimättä. Tuon suomenlammasartikkelin luettuani kuitenkin innostuin kotimaisesta villasta. Miksi pitäisi ostaa jotain muka hienoja ulkomaisia lankoja, kun voi tukea kotimaista tuotantoa? Ilmeisesti suomenlampaan villa on vielä tosi hyvää ja lämmintä. Jos oikein hurahtaa, niin tässä vielä käy niin, että pian me Puuhanallen kanssa keräämme metsästä värjäysmateriaaleja...

Tässä vielä meikäläisen pitsihuivityöpiste. Nyt kun huivin mitta alkaa lähestyä metriä ja tekniikka sekä malli on kohtuu hyvin hallussa, pystyy jo jonkin verran keskittymään muuhunkin kuin pelkkään neulomiseen. Ei kun työ käsiin, sarjis eteen ja luntti helosti lähettyville.